Karviaistien kerrostalokortteli

Karviaistien kerrostalokortteli A-Konsulttien ja Tallin ehdotus ”Metsä Puilta” on voittanut Helsingin kaupungin asuntotuotannon järjestämän kutsukilpailun Karviaistie 12 kerrostalokorttelin muutoksesta Kilpailun kohteena oli vuonna 1977 rakennettu Helsingin kaupungin asunnot Oy:n omistama kahdeksan 3–4 kerroksisen betonielementtikerrostalon kokonaisuus Malmilla. Tehtävänantona oli suunnitella rakennusten julkisivujen uusiminen ja korotus kahdella lisäkerroksella mahdollisimman paljon puurakentamista hyödyntäen. Voittajaehdotuksessa olemassa olevan korttelin parhaat…

Matinkylän ja Espoonlahden paloasemat

Matinkylän ja Espoonlahden paloasemat Espoon kaupunki järjesti KVR-kilpailun kahdesta paloasemasta, Espoonlahteen ja Matinkylään. Kilpailun voitti molempien paloasemien osalta Tricon oy:n ehdotus, jossa arkkitehtitoimisto A-Konsultit oy toimi arkkitehtisuunnittelijana. Toiminnallisista syistä tarpeellisena on pidetty sitä, että rakennukset ovat tilajärjestelyiltään identtiset, näin henkilökunta pystyy toimimaan ongelmitta molemmilla asemalla tilanteen mukaan ilman erillistä perehdyttämistä. Suunnitelman keskeisimpinä tavoitteina on ollut…

Otakaaren korttelisuunnitelma

Otakaaren korttelisuunnitelma Aalto-yliopiston kampusalueelle sijoittuva hanke koostui kaavakonsultoinnista ja asemakaavan viitesuunnitelman laadinnasta alueen maanomistajien, Aalto-yliopiston ja Senaatti-kiinteistöjen, toimeksiannosta. Uusi asemakaava mahdollistaa rakentamattomalle Y-tontin osalle sekä aiemmin pysäköintikäytössä toimineelle LPA-alueelle 26 350 k-m2 rakennusoikeutta opiskelija-asumista, monimuotoisia yhteistiloja sekä päivittäistavarakaupan lähimyymälää varten. Rakentamisen myötä myös Otakaaren katualue kehittyy aiempaa aktiivisemmaksi osaksi kampusaluetta. Keskeisiä ratkaistavia suunnittelukysymyksiä hankkeessa olivat…

Päärautatieaseman kehityshanke

Päärautatieaseman kehityshanke Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema 1919 valmistunut Helsingin asema on ikoninen maamerkki kaupungin ytimessä. VR Groupin käynnistämän kehittämishankkeen tavoitteena on tehdä asemasta entistä palvelevampi matkustajille ja kaupunkilaisille ja parantaa aseman ja sen ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta. A-konsultit vastavat hankkeen arkkitehtisuunnittelusta yhteistyössä Arkkitehtitoimisto Tallin kanssa. Asemarakennus on suojeltu rakennusperintölain nojalla sekä asemakaavassa ja muutos-, korjaus-…

Jyväskylän yliopiston päärakennus

Jyväskylän yliopiston päärakennuksen peruskorjaus Kohde oli ehdokkaana Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnonsaajaksi 2019. Yliopiston päärakennus on valmistunut 1956, ja se on Alvar Aallon merkittävimpiä punatilikauden töitä. Tilat jakaantuvat kolmeen lohkoon: hallinto-osaan, juhlasaliosaan ja kirjastoon, jotka läpikulkuhalli sitoo yhdeksi kokonaisuudeksi. Rakennus on suojeltu osana Seminaarimäen kokonaisuutta. Kun Yliopiston rehtoraatti muutti korjauksen jälkeen hallintosiipeen, voitiin sen alkuperäinen tilarakenne palauttaa purkamalla…

Lastenpäiväkoti Vaapukka ja Roihuvuoren ala-aste

Lastenpäiväkoti Vaapukka ja Roihuvuoren ala-asteen Marjaniemen toimipaikka Vaapukan uudisrakennuksen suunnittelu perustuu murroksessa olevaan oppimiskäsitykseen ja Helsingin kaupungin uusiin pedagogisiin tavoitteisiin ja suunnitteluohjeisiin. Rakennukseen sijoittuu 240 päiväkodin tilapaikkaa ja 100 alkeisopetuksen koululaista. Avoimien oppimisympäristöjen fyysisiä puitteita on kehitelty yhdessä Kaskon asiantuntijoiden, akustikkojen ja tulevan henkilökunnan kanssa. Suunnittelun tavoitteena on ollut monimuotoinen, joustava ja  muunneltava tilakokonaisuus ja…

Otaniemen kokokuva

Otaniemen kokokuva Toimistomme on tehnyt kuluneiden vuosikymmenten aikana runsaasti erilaisia maankäytön suunnittelun töitä Otaniemen kampusalueelle. Vuodesta 2013 lähtien olemme toimineet alueen kahden suurimman maanomistajan – Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ja Senaatti-kiinteistöt – aluetta koskevien lukuisten hankkeiden koordinoinnissa konsulttina ja suunnittelijana. Pidämme ajan tasalla kokonaiskuvaa alueen lukuisista kehityshankkeista käsittäen maankäytön ja toimintojen, kaupunkikuvan ja maiseman, liikenteen, pysäköinnin ja…

Kettutie

Kettutie Länsi-Herttoniemen kortteliin 43123 täydennysrakennetaan kolmen uuden asuinrakennustontin, maanalaisen pysäköintilaitoksen, sekä koko korttelia palvelevan yhteispihan kokonaisuus. Kallioiseen rinteeseen sijoittuville tonteille toteutetaan yhteensä seitsemän asuinrakennusta Hitas,- asumisoikeus,- ja vuokratuotantona. Piste,- ja lamellityyppisten talojen kattomuodot polveilevat ympäröivää rakennuskantaa ja vallitsevaa topografiaa mukaillen, muodostaen korttelista omaleimaisen, mutta harkiten paikalleen sovitetun kokonaisuuden.   SIJAINTI Helsinki TILAAJA Helsingin Kaupungin Asuntotuotanto…

Haso Kuusikkotie

Haso Kuusikkotie Suunnittelualueeseen kuuluu kaksi tonttia Maunulan 1950-luvun keskustan kupeessa. Tontit rajautuvat pohjoisessa puistoon ja muilta suunnilta Heka-Maunula Oy:n 1970-luvulla rakennettuun kerrostaloympäristöön, Metsäpurontien 1950-luvun alueeseen ja Maunulan yhteiskouluun. Molemmat tontit sijaitsevat pääosin rinteessä. Tonttien pohjois-/luoteisosien avokallioalueilla korkeuserot ovat lyhyillä matkoilla huomattavia ja asettivat omat haasteensa suunnittelulle. Hanke käsittää viisi erillistä asuinrakennusta ja kolme erilaista talotyyppiä:…