A-konsultit arkkitehtitoimisto on käyttänyt CAD:ia suunnittelutyökaluna vuodesta 1988 lähtien. Ohjelmistona on alusta saakka ollut ArchiCad ja aikoinaan tehty valinta on osoittautunut ajan myötä oikeaksi. ArchiCad –järjestelmän lisäksi käytämme MicroStation Stellaa kaavoitustöissä. Teemme jatkuvasti työtä pysyäksemme tietokoneavusteisessa suunnittelussa kehityksen kärjessä.
Työskentelytapana on mallintaa suunniteltava kohde virtuaalirakennukseksi tai tuotemalliksi, kumpaa termiä sitten halutaankin käyttää. Kaikki suunnittelutieto sisältyy tähän malliin ja pohjapiirustukset, julkisivut sekä leikkaukset tulostetaan siitä. Mallista tuotetaan automaattisesti myös tarvittavat määräluettelot ja se voidaan hyödyntää rakennuksen valmistumisen jälkeen kiinteistönpidon kolmiulotteisena tietokantana. Koska yksi tieto syötetään vain yhteen paikkaan, mallista suoraan tuotetut asiakirjat ovat automaattisesti keskenään ristiriidattomia.
Mallia käytetään myös visualisointiin. Osana suunnitteluprosessia mallista tuotetaan jatkuvasti perspektiivikuvia ja virtuaalimaailmoja omaan käyttöön ja niitä voidaan tuottaa tarvittaessa myös tilaajan tarpeisiin esim. käyttäjäpalautteen saamiseksi tai projektin esittelyä varten.
Dokumenttien hallinta tapahtuu tietokantapohjaisesti. Piirustusten ja muiden dokumenttien tiedot tallennetaan SQL-tietokantaan, ja tietokantaa käytetään normaalilla web-selaimella. Ohjelmisto sallii tiedostojen lataamisen internetin kautta sekä automaattisen lähettämisen esim. kopiolaitokseen tai projektipankkiin. Ohjelmistoa voi myös sellaisenaan käyttää hankkeen projektipankkina. Sen kautta voidaan myös julkaista suunnitelmia ja virtuaalimalleja halutussa laajuudessa.
Esimerkki hankkeesta, jossa virtuaalirakennusta on hyvin laajasti hyödynnetty, on ns. TKK sali600 -projekti. Projekti on ensimmäisiä maailmassa, jossa todellisessa talonrakennushankkeessa suunnittelutietoa siirrettiin kolmiulotteisessa, älykkäässä IFC-muodossa. ArchiCadilla laatimastamme mallista tehtiin olosuhdesimuloinnit, elinkaaritarkastelut sekä määrälaskenta ja rakennesuunnittelija käytti 3-ulotteista tietoa oman työnsä lähtökohtana. Malli siirrettiin jo suunnittelun alkuvaiheissa TKK:n virtuaalilaboratorioon, jossa on mahdollista reaaliaikaisesti liikkua mallin sisällä ja katsella sitä erityisten lasien avulla stereokuvana. Malliin tehtiin myös valaistussimulaatiot ja parhaillaan tekeillä on akustiikan simulointi. Lisäksi mallista on Standfordin yliopistossa tehty 4D-tarkastelu, jossa tavoitteena on visualisoida rakentamisen vaiheet työmaan aikataulun laatimisen avuksi.