havainnep.jpg
A-Konsultit
havainnep.jpg



paikkakunta
Oulunsalo, 2000 - 2002




Oulun lentoasema on Suomen toiseksi vilkkain ja sen merkitys kaupunkiseudun ja koko
maakunnan kehittymisen kannalta on hyvin vahva. Poikkeuksellisesti lentoasema
kytkeytyy välittömästi kuntakeskukseen ja Oulunsalon kunta kasvaa ripeästi sekä
väestömäärän että elinkeinoelämän osalta.

Lentoaseman lähialueen yleissuunnitelma siihen kytkeytyvine selvityksineen ja asemakaavaluonnoksineen laadittiin yhteistyöhankkeena kunnan, ilmailulaitoksen ja
seudullisten toimijoiden kanssa. Tavoitteena on ollut eheä ja vetovoimainen kokonaisuus,
jossa toisaalta
lentoasematoiminnot logistiikka- ja liikennepalveluineen ja toisaalta kuntakeskukseen
kytkeytyvä laaja työpaikka-alue eri lailla profiloituine yrityspuistoineen pystyvät kehittymään omaehtoisesti mutta samalla synergeettisesti.

Työhön ovat kytkeytyneet myös Oulunsalon kunnan tilaama yleiskaavan arviointi ja
Pohjois-Pohjanmaan liiton tilaama selvitys "Yhdyskuntarakenteen laatukäytävä" (2001-03). Laatukäytävä-konsepti toimii kaupunkirakenteen sekä analyysi- että suunnittelutyökaluna.

Yleissuunnitelman perusteella on laadittu asemakaavoja/asemakaavan muutoksia ja
toteutettu rakennuskohteita. Laatukäytäväkonseptia sovelletaan tälläkin hetkellä
Ouluseudun yleispiirteisessä maankäytön ja liikenteen suunnittelussa.





































referenssit > maankäyttö > keskusta- ja työpaikka-alueiden yleissuunnitelmia
referenssit > maankäyttö > yleissuunnitelmia